Tullessasi Viipuriin, tulitpa sitten mistä ilmansuunnasta tahansa on edessäsi vanha Viipurin Linna. Se on kuin portti menneisyyteen, josta alkavat ne rakkaat muistot, joita lähdet taas kerran muistoissa uusimaan. On niin ihanaa kulkea tuttuja katuja, muistella kolmekymmentälukua, joskin paljon on tuosta ajasta pirstaleiksi hajonnut ja palanut. Minulle on Viipuri aina ollut se kotikaupunki, jossa on ollut helppo hengittää, joka on palauttanut mieliin lapsuuden ajat. Vasta sitten, kun olemme jotakin menettäneet, käsitämme täysin, kuinka kallis se on meille ollut. Paljon on siinä ollut sellaista, jonka ohi menneinä vuosina - sen ollessa entisellään - vaelsimme sitä näkemättä. Nyt se mitä on jäljellä tuntuu rakkaalta. Noista rippeistä halusin tehdä valokuvat. Reprokuvasin vanhoista valokuvaaja Eino Partasen (ateljee Helios) ottamista kuvista Viipurin 30-lukua. Näitä kuvia täydentämään halusin samoista paikoista kuvata näiden kuvien viereen uudet kuvat nyt 60 vuoden jälkeen. Kuvat kertokoot puolestaan niistä muutoksista, joita vanha Viipuri on kokenut näiden vuosikymmenien aikana.

Mitä Wiipuri minulle merkitsee ?
Wiipuri merkitsee minulle kotiseudun rakkautta siihen kaupunkiin, joka ei ole minkään muun Suomen kaupungin kaltainen, jonka todellisuus ja epätodellisuus kulkevat käsikädessä. Sen paikka on sama tuttuine maamerkkeineen, linnoineen, pyöreine torneineen, kapeine katuineen ja vihreine puistoineen. Siellä saan astella lapsuudenaskeleiden jäljillä. Saan koskettaa Jussi Mäntysen hirvipatsasta tuntien, kuinka vuosikymmenien aika virtaa lävitseni. Siellä saan hengittää sen mannerilmastoa ja aistia kesällä Torkkelinpuiston vihreyden tuoksun. Kun seisahdun Linnansillan päähän Rinkiportin patsaiden viereen ja saan katsoa vanhan linnan tuttuja piirteitä, kulkevat lapsuuden muistot sen sisällä kulkevien rappusten askelissa. Vaikka kaupungin historian kolhut ovat sitä rutistaneet ja sen muotoa kaupungin itäpuolella muuttaneet, asuu siinä sen kukkasen terälehti, jota saan katseellani hyväillä, sen varressa on elämäni vuosikymmenet ja juuret sen maaperässä.

Miksi kuvaan Wiipuria ?
Kuvaan siksi, että tämän päivän nuoriso näkee sen kaupungin kuvina, joka oli ennen maamme toiseksi suurin, sen kaupungin, jonka valtimon sykkeessä eli koulumaailman, kulttuurin, taiteen ja kaupan johtamat kansainvälisyyden arvot.

Kuvaan siksi - koska kaikilla ei ole mahdollisuutta, eivätkä kaikki enää jaksa, kulkea Wiipurin katuja. Tuttujen kuvien kautta kulkevat muistikuvat nykypäivän näkymissä.

Kuvaan - koska kuvat ja kuvien selostukset opastavat niitä Wiipurissa kävijöitä, jotka eivät kaupunkia tunne, meille niin läheisen Wiipurin historian lähteille.

Toivo Hautaniemi. 25.06.99